Nykymaailman ulkonäköpaineet

Juu päätin sitten tehdä pienen mielipide postauksen nykynuorten ulkonäköpaineista.


Nykyään kun media on lisääntynyt huimasti ja lehdissä, internetissä ja televisiossa esiintyy toinen toistaan kauniimpia ja upeampia naishenkilöitä. Iho on virheetön, hiukset hyvin hoidetut ja kiiltävät ja kroppa laiha mutta muodokas. Tuollainen luo nuorille tytöille oitis mielikuvan, että tuo on kaunista, ja että minäkin haluan olla tuon näköinen. Sitten seurataan painoa tarkkaan, vaatteet pari kokoa liian pienet ja hiuksia pestään jatkuvasti ja harjataan joka viides minuutti.

Sitten se on myös ihan järjettömän tyhmää mutta yleistä, että käytetään räikeän värisiä rintsikoita ohuen topin alla, mukavilla toppauksilla tottakai. Myös housut ovat aina ihan ihon myötäisiä jotta peppu näyttäisi mahdollisen isolta. Siis se on mun mielestä ihan tyhmää joltain 12-15 vuotiailta nuorilta tytöiltä.

Finnit sun muut eivät myöskään saa näkyä mitenkään. Se on ihan okei, mutta se että pitää meikata koko naama ihan "virheettömäksi" on jo aika tarpeetonta. Lehtien kuvissahan muokataan kuvat aina mahdollisimman finnittömiksi.

Ja onhan pojillakin varmasti ulkonäköpaineita. Tytöt tuntuvat aina odottavan pojan olevan lihaksikas, nappisilmäinen ja jolosvääk vaatteet. Finneistä tulee myös miinusta ja ois tosi jees jos se pelais lätkää tai fudista. Tämmöstä ainakin täällä päin tuntuu arvostettavan. En ymmärrä miksei ihan normaali poika ilman sixpackia ja uusimpia vaatteita voisi olla ihana.

Mutta siis koko epämääräisen tekstin tarkoitus oli sanoa, että me nykynuoret ajattelemme ihan liikaa omaa ja muiden ulkonäköä. Meidän pitäisi muistaa että mediassa esiintyvät ihmiset ovat useimmiten malleja joita on muokattu muutenkin ja ettei laihuus ja virheetön iho ole tie onneen ♥

xoxoHelena

R.I.P Arvo

Nobody sees, nobody knows. We're a secret, can't be exposed.

Mä yritän saada tuskan katoamaan, mut mä en pysty. Sä oot liian syvällä sielussain.

Mä sain tuntea
sinut niin lähellä
itseäni.
Nyt täällä on
niin kylmä, kun
et hengitä
ihoani vasten...

I'm lost without you.

Pysythän aina vierelläni, oma enkelini?

Muistan ku yhtenä itsenäisyyspäivänä lähettiin ajamaan Tampereelle. Lähettiin sua hakemaan. Kun oltiin melkeen perillä, meiän auto hajos. Onneks sä asuit sillon ihan siinä vieressä niin pystyttiin kävelemään sinne. Kun tultiin sun kotiin, siel oli 5 ihanaa ranskanbulldogin pentua. Sä olit kaikkein isoin. Jouduttiin kotimatka mennä bussilla, koska se auto oli hajonnu. Me pidettiin siskon kanssa sua sylissä. Sä olit just oikee meille.

Muistan ne kaikki yhteiset lenkit ja leikit. Sit muistan ku tehtiin sulle agility ratoja pihalle. Sä olit niin kamalan pieni.

Sit yhtäkkii sä näytit jotenki kärsivän. Me vietii sut eläinlääkärille ja selvis et sul oli synnynnäisiä selkävikoja joita ei voi parantaa. No sulle annettiin lääkkeitä ja tuomio oli, että jos ne ei tehoa olis vähä pakko lopettaa sut. No sä nukuit ja otit iisisti pari päivää ja paranit ihan normaaliks.

Vietettiin taas ihan normaaleja päiviä. Me mentii yhes kaiken näkösille lenkeille ja tutkimus retkille. Sit myös pääsit tutustumaan naapurin koiraan, ja ai että teistä tuliki hyvät kaverit. Muistathan sä vielä ne lenkit joita teit sen kaa?

Sitte ihan yhtäkkiä sun olo paheni taas. Sä et pystyny juoksee, just ja just pystyit kävelee. Sulle annettii lääkkeitä, mut täl kertaa ne ei auttanu. Olin paniikissa ja kysyin äitiltä, että mitä nyt? Äiti sano ettei sulle voi tehä mitään. 

Tänään sulle sitten varattiin aika eläinlääkärille. Lopetettavaks. Mä halasin sua vikan kerran ja itkin. Sitten katoin ku äiti ja iskä lähti viemää sua pois. 

Nyt mul on enää aukko sydämessä ja kaikki sun vanhat lelut. Ei hätää Arvo, mä muistan sut vielä pitkään <3

xoxoHelena